Mä hukkasin pienet palaset, mitkä hetki sitten pitivät mua koossa, niitä ei enää ole. Enkä mä ehkä edes halua löytää niitä. Katson peiliin, ja tunnen vihaa ja häpeää. Miksi olen tuollainen, miksen voisi olla kaunis?

Hetki sitten mä olin onnellinen. Istuin sohvalla ja nauroin, juttelin jonkun kanssa kenen nimeä en muistanut. Nousin ylös ja kaaduin, häntä nauratti. Juoksin, hengitin, tunsin edes jotain.

Ja nyt se kaikki on poissa, miksen voisi olla aina iloinen. Miksen osaa elää?