Istun olohuoneessa. Nojaan ikkunalautaan ja hörpin kahvia. Ulkona näkyy paljon valoja ja kuvittelen olevani jossain muualla. Tai matkalla muualle. Haluan todellakin paeta. En kestä. Tuntuu kuin etsisin jotain, kaipaan jotain syvästi, mutten tiedä mitä se on. Tunnen itseni jotenkin tyhjäksi koko ajan. Mutta en tiedä mistä se johtuu. Breathe, oh let me just breathe.

Kevät tulee, huomasin sen tänään. Useimmille meistä se tarkoittaa, että kesä on tulossa, ihanaa, kaikki on upeaa. Mutta minusta kevät on ahdistavinta aikaa mitä on olemassa. Haluan paeta kevättä, juosta karkuun, ähähäh etpäs saa kiinni. Mutta aina se nappaa kiinni kuitenkin. Koitan rimpuilla irti mutta en pääse pakoon sitä tosiasiaa, kevät tulee joka vuosi. Joka ikinen vuosi, vaikka kuinka toivoisin sen unohtavan tällä kertaa.

Tänään panikoin koulussa. En pidä yhtään paniikkikohtauksista. Olin koulun aulassa, selkä ihmisiin päin. Katsoin seinään. Tunsin kuinka he tuijotivat, nyt joku lähestyy ja tulee sanomaan jotain. Mutta ei tullut. Sydän tykitti ihan satasella. Voi kuinka vihaankaan tätä.

Huomenna on vain puoli tuntia koulua, ja sitten alkaa lomailu. Lomaa tässä tarvitaankin, koska tuntuu etten jaksa koulua. Ehkä sitten loman jälkeen motivoidun nostamaan numeroita, pakko.

Loving,
Splashy